Hetkeen en ole täällä käynyt, anteeksi siitä, mutta nyt kun tulin, huomasin täällä luonnoksen viime talven kirjoituksestani. Sen verran onni-potkii-päähän-tekstiä että pakko on tämä vielä julkaista.
"Mikähän siinä on, kun asiat alkaa mennä pieleen, ne sitten kanssa menee pieleen.
Olin toissa sunnuntaina pitämässä ratsastustuntia ja tuli yhden ratsastajan kanssa puheeksi sormien hiertymät. Selitin siinä kuinka minulle tulee aina säännöllisin välein hiertymä vasempaan nimettömään kihlasormukseni vuoksi. Samalla tuli tuota kyseistä sormea vilkaistua ja kauhukseni huomasin, että eipä ollut sormusta siinä sormessa! Miten mulle voi käydä aina se pahin mahdollinen??
Pyrin pelmastamaan koko tallin ja kodin läpi kotaisin (mieheltäni salaa tietenkin) ja siltikin sormus on yhä kateissa.
No jotta tuo kurjuus ei jäisi liian olemattomiin, maanantai aamu valkeni kylmänä. Aamulla kiire taas, kuinkas muutenkaan, ja yllättäin muksut olisivat voineet nukkua ties kuinka pitkään! Sain puoliväkisin raastaa pojat sängystä pukemaan ja aamupalalle.
Hoitoon lähdön häämöttäessä käytiin tappelu siitä, että pukevatko pojat itse vai puenko minä. Kun äijät oli viimein vaatteissa, nakkasin omat vaatteet niskaan ja saappaat jakaan. No kappas, saappaan vetoketju hajosi. Saapas oli kyllä kunnolla kiinni, mutta auki sitä ei saanut. Noh, mitäs pienistä, olen sitten seuraavat 10 tuntia talvisaappaat jalassa! Eikun muksut autoon ja auton starttaus!
Kappas! Autosta on bensa loppu! Tosiaan, eilen piti käydä tankilla tallireissun jälkeen, mutta pohdin sen verran hartaasti sormuksen sijaintia että se unohtui täysin! Tulipahan kävelyreissu! Ensin pojat hoitoon ja siitä kiireesti kipittäen töihin. Nähtävästi puhelimen kuulokkeetkin pyöriskelivät jossain ihan muualla, sillä laukussani ne eivät ole."
Tähän loppuun voin laittaa että sormus löytyi lopulta n. kuukauden kuluttua meidän pihatieltä, kuulokkeet taas naapurin lumihangesta. Saappaat oli mennyttä kalua kuten arvata saattaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti